Olen tutustunut http://suomi24.fi chatiin sekä keskustelu palstaan. Tehtävä oli minulle tähänastisista vaativin, koska en ollut aikaisemmin netin tähän osaan tutustunut missään muodossa.
Ensiksi tutustuin keskustelu palstaan, jossa saatoin käydä seuraamassa keskustelua. Osallistuminen vaati rekisteröimisen johon kuului käyttäjänimen sekä salasanan valinta, sekä yhteystietona sähköposti osoite.
Tämän jälkeen sain niin halutessani oman suomi24.fi sähköpostin, ja pääsin ottamaan osaa keskustelu palstalla sekä chattailemaan.
Keskusteluryhmät  oli jaettu useaan eri aihealueeseen ja ikäryhmään, joista valitsin ryhmän 60+ koska se tuntui tutulta.

Aiheena oli nykyisen eläkeiän oikeudenmukaisuus.
Kirjoituksia oli sekä asiallisia että vähemmän asiallisia.Ei mitenkään kurjaa kieltä hiukan letkauksia, mutta  melkolailla hyvää suomea.

Chatissa käydessäni saatoin todeta vain että käydyt dialogit olivat kokolailla epäjohdonmukaisia.
Hauskoja pikku kommentteja etupäässä ja siellä oli ilmeisesti aiheena kesän lähestyminen, vappu ja juhannuksen odottelu.

Chatia on ihan helppo käyttää, siinä on valmiit sarakkeet missä voi ilmoittaa millä mielellä sanoo sanottavansa ja suuri määrä erilaisia hymiö merkkejä korostamaan viestin tunnetta tai luonnetta. Oikein hauska juttu, en joutunut paniikkiin..
Tämä oli tosiaan kaikki 60+.ssa tehtyä. Juuri tässä ryhmässä ei ollut kuin kymmenkunta